---

Synnyinkö maailmaan

Jok’ on loppunsa kohtaava?

Ja jossa vainooja mellastaa

Ja veri on jo päästetty hangille virtaamaan.

Talo talolta roihahtaa,

Kauhunhuutoja, kaaosta,

Ruumiskasoja haisevia,

Ja orjakärryissä pellavapäisiä lapsosia.

Ja järviin haudata haluan,

Kellot kirkon kauneimman,

Piilotettuina soittaisivat

Hautajaisia tuhansia.

On veet jo vereen peittyneet,

Kärsimykseensä käpertyneet.

Lunta, tuskaa ja epätoivoa,

Se on mustien vuosien maa.

Joka yö ne liekit loimuavat,

Ja vaikerrukset kajahtavat,

Kun ne raiskaavat, nylkevät, silpovat,

Ja häpäistyt näytille ripustavat.

Ja kirveiden mäiske se korpeen kantaa,

Se piilopirteissä kasvattaa kaunaa.

Kun hautaan joskus rakkaat voin saattaa,

Vihan siementä itämään nakkaan.

Ja rautaa kokoaa se väki,

Joka paholaisen teot edessänsä näki.

Ei jäätynyt veri pääse talvella sulamaan,

Ja viikate heiluu raivoten läpi

Tämän mustien vuosien maan.

Ei toivoa aikoihin ole ollut,

Se jäänyt on raakuuden jalkoihin.

Kun maailma palaa ja kaikki on kuollut

Niin löytänyt olen minä helvetin.

Ja järviin haudata haluan,

Kellot kirkon roihuavan,

Piilotettuina soittaisivat

Hautajaisia tuhansia.

On veet jo vereen peittyneet,

Kärsimykseensä käpertyneet.

Lunta, tuskaa ja epätoivoa,

Se on mustien vuosien maa.