---

Pienet askeleet,

Perään kirmanneet,

Ne kulkijoita loputtomiin ovat seuranneet.

Se sanoo sanoja,

Joita sanoo sanoja

Ja sanoihinsa sovittelee rienauksia.

Sen itku lohduton aina kaikuu näillä saloilla.

Sen nähdä kirkuvan voi alastomana ja rujona.

Siunaamattomasta maasta luunsa ylös nostelee

Ja vierelläni hurjana juoksee, irvistelee, huutelee.

Saatettuna öiseen lehtoon,

Maahan tuuditunna niin,

Siell’ on lapsen lysti olla,

Me teimme siitä enkelin.

Vaan heinikoihin haudattuna,

Uinunut ei poloinen,

Synkkä mieli on hyljätyllä,

Kun nousi yöhön ikuiseen.

Ja ihtiriekkona riekkuvi metsissä lapsesi,

Kun Taivaan portteja auki ei saa.

Pienoinen teitänsä kulkenut nimettä,

Emonsa hurmeessa kastetaan.

Rakkautta vaille jäi piruparka lehdon,

Ei oppinut lämpöä tuntemaan,

Väkeväksi käynyt on ruskomaan katku,

Vaan emonsa hurmeessa kylpeä saa.

Laps’ hankeen hukkunut,

Hukkain suuhun joutunut

Tai niin on sanonut,

Hän ken unhoittaa on halunnut.

Ei pimeys unohda,

Poikiansa kavahda

Kuin yön aarnivalkea,

On sen vesa hohtava.

Synnytti ja jätti lepikkoon sen yksi ja sama ihminen,

Vaan se synti liekkiönä kulkee luona synkkien haapojen.

Rapaantunut sormi sinne kylän suuntaan kauan osoittaa

Tuolla jossain tyhjä kehto pirtin alla lahoaa.

Ja ihtiriekkona riekkuvi metsissä lapsesi,

Kun Taivaan portteja auki ei saa.

Pienoinen teitänsä kulkenut nimettä,

Emonsa hurmeessa kastetaan.

Rakkautta vaille jäi piruparka lehdon,

Ei oppinut lämpöä tuntemaan,

Väkeväksi käynyt on ruskomaan katku,

Vaan emonsa veressä kylpeä saa.

Ihtiriekkona yksin jäi vaeltamaan

Vaan emonsa vielä se löytää saa…

Ihtiriekkona yksin jäi vaeltamaan

Vaan emonsa vielä se löytää saa…

Vaan emonsa vielä se löytää saa…