---

Katsoi kaksi heitä kaukaiseen taivaanrantaan,

näkyi mailien päästä hehku.

Etsi yksi heistä totuuden siementä,

routaisesta maasta, sitä löytämättä.

Katsoi kaksi heistä kuin lumottuina,

tuota lähestyvää myrskyä.

Oi kuinka aukoivatkaan tietä miekat,

ilmassa viuhuen ja sokaisten,

kaiken mädän elämän pyyhkien.

Perin oli verinen tuo kohtaaminen,

kaulojen ja miekan teräksen.

Lailla poltettujen kirkkojen,

poistui iäksi aamunkoi hyvyyden.

Talven ainaisen vain muassaan tuoden,

alla lumien levon suoden.

Poistuivat kaksi heistä mukana joukkojen.

Ei auttanut usko korkeampaan pyhyyteen

totuuden siemenen etsijää,

vaan mustaan syvyyteen,

syöstiin kera synnittömien.