Mä olen niitä poikia, jotka täällä ovat kauan kulkeneet, ja soman soiton varsista vienyt, tie on neitoni, hymyy sen suu. Mä olen niitä poikia, jotka täällä ovat kauan kulkeneet, kun minä aitan orsille nousen narahteleva on porraspuu. Mä olen niitä poikia, jotka täällä ovat kauan kulkeneet, tai tuvan kauniin kannoista koonnut. Siellä tyttöni, kukapa muu? Jääköön vaille vastausta kysyjien kylmät korvat: "onko kärry kantanut reissussa poikaansa?" Jääköön vaille vastausta kysyjäni kyltymätön: "onko reissu antanut onnen? Tie on neito, kodissani armain, tie on neito, silmin siniharmain, niin vain pyörii pyörä ilorattaan, tie on neito, vaan ei tahtomattaan. Mä olen niitä poikia, jotka täällä ovat kauan kulkeneet, ja silti hennon heilan laineita ylisillä silitellyt. Mä olen niitä poikia, jotka täällä ovat kauan kulkeneet, ja soramaa on vasten jalkojani matkatahdin viritellyt. Suokoon suolle taipaleensa, tai varjonsa vetten ylle, hyiseen hautaan haudata voi pyörän rattaansa. Taival taittuu tammipuita, ilman rattaan lauleluita. Suolle soikoon soittoni vielä. Tie on neito, kodissani armain, tie on neito, silmin siniharmain, niin vain pyörii pyörä ilorattaan, tie on neito, vaan ei tahtomattaan.