Kulkureiks’ on meidät luotu kolpakoita kaatelemaan, jonka jälkeen toinen juotu, josta joutuin saattelemaan. Juomareiks’ kai meidät tuotu askeltamaan maista ohraa, kunnes askelmat on juotu, tiedän aina kotiin ohjaa. Niityllä silloin on juomaripoikasi rauhaton, sen hyppelyyn kaukaa me yhdyttiin, kun se saanut ol’ paljon… kun se saanut ol’ paljon juodakseen! Siellä vietiin juotavan väkeä kuin sammuvat alle lyhteen, jos on juomari aamua näkevä sen tuoppi tuo tuttunsa yhteen. Kuumeista kulkurin jalkaa vien yli ylväiden metsien. Huurre kuin hiutaleet alkaa putoilla taivosta kurkkuhun sen. Juomamaa on riemujen paikka, yllä ei arki sen muureille vaikka tanssin, kun turvata selkäni voisin, vaan silloin murheita joisin. Niityllä silloin on juomaripoikasi rauhaton, sen hyppelyyn kaukaa me yhdyttiin, kun se juonut on liian paljon. Kuuraista kulkurin partaa lämpö talven taivuttaa, piilostaan metsä huutaa: ”se on ponu joka poikia naurattaa!” Siellä vietiin juotavan väkeä kuin sammuvat alle lyhteen, jos on juomari aamua näkevä sen tuoppi tuo tuttunsa yhteen.