---

Tuuli hönkii kuin tuonen ahjon palkeet

Sade takoo sisintäsi kuin vasara

Myrsky joka sinut kerran olevaksi pieksi

Nyt maa alinen voimakkaammin kutsuu

Peität korvasi ja katsot pois

Vaikka tiedän että pelko sydänlihaasi syö

Lapsi et tiedä mitä sisimpäsi halajaa

Päiviin mustuviin täällä aikaa rajataan

Kunnes tuhkaasi kannattelee tuuli

Tai lihaasi kirkkomaa

Vanhat viholliset hautoihin lasketaan

Uudet puhemiehet kuninkaiksi kruunataan

Maailmamme hukkuu turhuuden virtaan

Niinkuin ihminen kärsii lihassaan

Niin myös kirkko täällä kituu ilman jumalaa

Mutta tuli jossa vartuin ei sammu milloinkaan

Kuka meitä kaipaa kun aurinkomme hiipuu

Tai mustuu taivaan tähtivyö

Kuin kypsää viljaa meitä täältä niitetään

Ei haamut menneiden tai toiveet huomisen

Kerro kaavaa merkitykseen ihmisen

Vaan hetki kerrallaan on hyvä elää jos ei pelkää kuolemaa

Vanhat viillot iäkkäänäkin muistetaan

Arpi ihoasi silloinkin koristaa

Kun luulit olevasi valmis jättää taa

Kivun, katkeruuden, koetukset ihmisen

Lämmön, valon ja kaiken tämän kauneuden

Joiden puolesta olevainen syntyy kuolemaan