Kuin haamu valveunessaan Kuljen vailla varjoa Kuinka elää edes menneessä Kun muistot kuolee kannoilla Nuorena viha voimisti Vartuneenpana vangitsi Yhtä tyhjä on huominen Kuin vielä hautani peti viimeinen Kiveen kirjasin kaartuva kuroo ikirunon mittaisen: Tässä lepää ihminen irti ajan ikeestä Yhtä maata ja multaa, muistoa mustuvaa Sinä tahdoit taivaan kun minä katsoin tyhjyyteen Vaihdoin tomuni tuhkaan tuuleen jo kadonneen Ei väkevämpää voimaa liene päällä maan Kuin itse elämä jok' veremme kuivattaa Alas kadotukseen sellaiset suistaa Jotka osaksensa vaativat edes palan kunniaa Kumartamatta, kerjäämättä milloinkaan "Minut sinä loit tulesta Osakseni annoit vihasi hekuman Et ketään jälkeeni Kipunoista kasannut Vaan ihmisen valmistit Maan kuonasta veistit Veljeni hänen eteensä Polvillensa pakotit Minä en multaa kumarra En maan saastaa madoilta Siksi vitsauksista suurimman Valoin teihin kuoleman" Kantaisän nimeen vannoen Palaan multiin hymyillen